Anne Hakala
KHT-Tilintarkastaja, JHT, KLT
Anne Hakala
Anne on toiminut yli 20 vuoden ajan kahdessa eri kansainvälisessä tilintarkastusyhteisössä, joista jälkimmäisessä hän on toiminut myöskin Porin aluetoimiston johtajana. Annella on ollut aiemmin myös auktorisoitu tilitoimisto, josta hän luopui siirryttyään päätoimiseksi tilintarkastajaksi. Asiakaskunta koostuu pienyrityksistä suuryrityksiin.
Koko tilintarkastusuransa ajan Anne on osallistunut sekä yksityisen että julkisen sektorin toimeksiantoihin. Annen erityisosaamista ovat erityisesti kirjanpito, taloushallinnon prosessit ja toimintatavat, riskit sekä konsernitilinpäätökset. Annella on vankka kokemus EU-hankkeiden tarkastuksesta, hallinnoinnista ja kustannusten tukikelpoisuudesta.
Anne on toiminut kouluttajana useissa erilaisissa tilaisuuksissa, joissa aiheina ovat olleet mm. sukupolvenvaihdokset, kiinteistöalan arvonlisäverotus, kirjanpito ja tilinpäätöksen laadinta, konsernitilinpäätöksen laadinta, hallitustyöskentely ja yhteisölainsäädäntö. Hän on toiminut luennoitsijana Turun Kauppakorkeakoulun Porin yksikössä aiheena tilintarkastuksen teoria ja käytäntö sekä tilintarkastusoikeus.
Annella on myös HHJ-tutkinto (hyväksytty hallituksen jäsen).
Yhteystiedot
- 040 551 3181
- anne.hakala(at)tilintarkastus.fi
- Elinkaari Oy tilintarkastusyhteisö
- Isolinnankatu 24 LH 17, 28100